sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Kuvarasti 4

Vanha rasti oli Hotel Kokkolan parkkihalli&ramppi. Metsästämässä olivat Penttilä&Joukainen.

Live stream?


Countdown käynnissä eli täällä tapahtunee jotain ihmiskunnan kannalta merkittävää huomisaamuna klo 9.00. Mitä ilmeisemmin pyöräpooloa live streamina? Eikun kellot soimaan ja ihmettelemään...

Video 24.3. pooloista

Pitkähkö perjantai – lyhyehkö video:

torstai 28. maaliskuuta 2013

DIY: Pääsiäiskoriste



















Tämän ihastuttavan pooloaiheisen pääsiäiskoristeen voit askarrella-paskarrella rikkoutuneesta poolopallosta sekä Halpa Hallin pääsiäistipuista (1,75 €/2 kpl).

Noudattamalla tarkasti seuraavia ohjeita onnistut varmasti tässä huolellisuutta, kärsivällisyyttä ja kädentaitoja vaativassa askartelussa:
1. Laita tipu pallon alapuoliskon sisään
2. Sijoita pallon yläpuolisko alapuoliskon viereen.

Erinomaista Pääsiäistä kaikille cogkolalaisille!

Saunailta lähestyy

Cogkolan kevään kohokohta lähestyy.
Lauantaina 6.4 on varattu Kilta baarin saunatilat Cogkolalaisille. Saunatiloissa on televiisori ja tietokone käytettävissä elokuvaa varten. Olen varannut tiloihin yhden korillisen olutta (a 70e), jos menovesi loppuu, niin pöytiin tarjoilu ulottuu myös saunatiloihin. Saunatiloihin pääsee baarin auettua neljältä ja ulos ajetaan noin klo. 23.00.

Terveisin: Viihdevastaava

Poolomailat

Vaikka toisaalla ollaan jo hieman aloiteltu mailakeskustelua niin tehdäänpä tällainen lanka, jossa sitä voitaneen jatkaa. Tänne voi siis laittaa vaikkapa mailan rakennetta ja materiaalin hankintaa koskevia kysymyksiä ja vinkkejä. Kuvia omista mailaviritelmistään voi lähetellä esim. Flickr:in Cogkola-ryhmään.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kiekot + droppitanko haussa!

Otsikko kertoo kaiken olennaisen! Nyt siis uutta omistajaa vailla olevat flipflop -tai sinkulakiekot tähän osoitteeseen, että saadaan kevät polkaistua käyntiin! Haussa tietysti suorat ja hyvännäköset kiekot. Jos joltain löytyy droppitanko tuumasella stemmikoolla niin ilmoittakaa siitäkin.

Kiitos ja kumarrus.

Ps. Tämä Kokkelsbyläisten oma blogi on todella kiva paikka. Kiitos sille joka ikinä keksi/toteutti tämän.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Poolot ja Nollapiste 1.6.2013?

Tervehdys!

Kokkolan Länsipuistossa järjestetään 1.6.2013 Nollapiste-niminen tapahtuma. Nollapiste on jatkoa viime keväänä järjestetylle Nuorten Yö Taiteelle -tapaukselle. Välitänkin nyt viestiä tapahtumaa järjestävän kaupungin nuorisopalveluiden (ja siellä työskentelevän vaimoni) puolesta. Olisiko Cogkolan poppoolla mahdollisuuksia olla mukana Nollapisteessä poolojen ja fiksimeiningin merkeissä?

Tapahtuma järjestetään Länsipuiston ympäristössä ja mukana on monensuuntaista menoa. Viime vuonna esiintymässä oli mm. Lapko. Jos innokkaita spelaajia löytyy, jakaisimme luultavimmin Länsipuiston koulun pihan Kokkolan Rullalautailijat ry:n kanssa. Omasta puolestani kyseinen häppeninki kuulostaa erittäin hyvältä ja olisin innolla mukana. Moisen järjestäminen ei vaatisi suuria. Mitäs mieltä olette?

maanantai 25. maaliskuuta 2013

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Tiedusteluretki koivuhaan kaukalolle.

Päivän poolojen voimaannuttamana lähdin tutkimaan koivuhaan jääkiekkokaukalon soveltumista poolokäyttöön. Kaukalo näyttää niin jykevältä suojavekkoineen, että sitä tuskin kesäksi puretaan, alustana asfaltti. Jää sulaa vääjäämättä ja ehdottaisinkin että varustaudutaan lämpimästi ja testataan koivuhaan kaukalon potentiaali pooloihin jäiden lähdettyä.

Terveisin: kevyt tiedusteluyksikkö mongoose

ps: ei kuvia, kamera on  huono

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Video 17.3. pooloista

Yhdellä iPhonella kuvattu pätkä näin alkajaisiksi. Sessiossahan oli monta kuvaajaa/kameraa, joten voitaisiin ehkä jossain välissä jakaa kuvatut pätkät ja pyrkiä editoimaan niistä hieman kunnianhimoisempi tuotos...

Jalkapoolo

OT – mutta sentään palloiluaiheista, poolon jälkeen maailman toiseksi hienointa urheilulajia koskevaa vuodatusta...

Olipa nimittäin matsi. Siis eilinen Epsanja-peli. Ei kaunista katsottavaa mutta Talvisodan ihme eli torjuntavoitto musertavan ylivoimaisesta vihulaisesta. Kokkolan-Petteri kun olisi ollut kentällä niin voittomaalikin olisi syntynyt. Syyskuussa Stadionille katsomaan kotimatsia.

Lieneekö joukossamme muita futis-entusiasteja?

perjantai 22. maaliskuuta 2013

DIY: Poolojuliste

Koska autotallin ankea pyöränrassausnurkkani kaipasi hieman piristystä päätin väsätä seinälle pyöräpooloaiheisen julisteen. Tällainen siitä tuli.

Voin näitä tulostella A3-koossa toki muillekin, mikäli halukkuutta ilmenee...


torstai 21. maaliskuuta 2013

DIY: Strapit & kännykkäholsteri

Katselin että suomesta ei alle 50€ saa strappeja ja ulkomaillakin taitaa 30€ lähtien niin tehdäämpä itse. Perus malli löytyi netistä mutta mitat tuli suunniteltua tehdessä.  Tarvikkeet löytyi kaikki Biltemasta ja POLKIMINEEN hintaa jäi 20.05€ ja velcroa lukuunottamatta materiaalia jäi vielä moniin strappeihin. Kerran olen kännykkäkotelon ommellut kasaan mutta siinäpä melkein kokemus ompelukoneesta. Ala-asteen ompelukoneen ajokorttikin jo tainnut matkan varrella hukkua.


Tuli vielä tällainen kännykkäholsteri vielä väsättyä lähettilaukkuun.



Deerhornit

Bullhornit on NIIN last season.
Nyt pitää olla Deerhornit.

Urban Sketchers

OT:n rajaa nuoleskellen; älyttömän hienoja urbaaneja luonnoksia. Osaisipa sketchata tuollaisia niin ei tarvitsisi aina valo-/videokuvata...


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Välipoolot torstaina

Huomenna torstaina ois urheilutalolla vapaana yks tunnin vuoro 20.00-2100, tarttis vielä viisi innokasta pooloajaa. Löytyykö pelimiehiä?

Viikonlopun pooloja odotellessa.


Poolokaluston päivityspalikat saapuivat ja samalla ns. "European Cheater Mallet".
Onko kyseisen pelivälineen käyttö huijaamista? Keskustelua on jo foorumeilla käyty aiheesta. :)

Jos jollakin on tarvetta alumiinivarsille, niin minulta löytyy pari ylimääräistä hieman yli metrin mittaista laskettelusauvaa.


Kesäpaita

Ajattelin kevätpäiväntasauksen kunniaksi teettää itselleni provosoivan kesäpaidan kierrättämällä British Petroleumin – sen härskin paskiaisen – vanhan logon. Samalla tulisi tuutista ulos varmaan useampikin mikäli joku haluaa samanlaisen...


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ratapyörällä Alpeilla

Ylösnousua katsoessa kramppaa omatkin pohkeet. Alastuloa katsoessa meinaa tulla heikki housuun. Patrick Seabase pyöräilee Alpeilla allaan fiksi 47/17 välityksellä.
Tämä pätkä löytyi täältä: Bikeminimalism.com

perjantai 15. maaliskuuta 2013

PillimuoviProto

Versio 1 on tässä kaksi 2mm:n kiekkoa päällekkäin ja kevyt on . Helppo tehdä, veemäinen asentaa. Uteliaille tiedoksi, halkaisija on 53cm ja sillä saa optimimäärän kiekkoja levystä ilman hukkapaloja.


torstai 14. maaliskuuta 2013

Cogkolan saunailta Killassa

Juttelin tuossa hetki sitten Killan omistajan kanssa ja kysyin saunaillan hintaa. Satasella kuulemma irtoais ilta saunomista ja varauksia ei kuulemma hirveästi ole. Löytyykö kiinnostusta?

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Pyöräni: Rossin Infinity

Jatkan Tomin viitoittamalla tiellä:

Poolofillarini on 80-luvun italialainen Rossin Infinity -harjoituskilpapyörä, jonka osittain ruostuneen rungon silmämunat tärvelevä ja vatsaoireita-aiheuttava alkuperäinen kasarimaali sekä räikeät tarrat olivat ostohetkellä perin huonokuntoiset. Siksi päätin hiekkapuhalluttaa ja pulverimaalauttaa rungon Blaxarilla, Kokkolassa. Värisävyn valinta ei ihan osunut kohdilleen (piti olla Molteni-oranssi) eli oli oma moka ja Blaxarin työnjäljessäkin oli hieman toivomisen varaa – mutta eipä puhallus&maalaus paljon maksanutkaan. Kuvasin alkuperäiset tarrat, piirsin ne tietokoneella uusiksi ja tulostutin ne muotoonleikattuna. Tämän jälkeen kasasin (iso kiitos Kokkolan Sheldonille avusta) pyörän retrokilpurihenkiseksi käyttöpyöräksi ja annoin sen synttärilahjaksi vaimolleni. No, mm. liian pitkästä vaakaputkesta johtunut epäergonominen ajoasento sekä uusien projektien hankkiminen aiheutti pyörän käytön hiipumisen...

Halusin testata vanhaa 62-senttistä pienempirunkoisempaa poolopyörää joten tämä autotallissa käyttämättömänä roikkunut 58-senttinen sai uuden elämän pooloilukäytössä. Ja ihan hyvin se asiansa tuntuu ajavan – vaikka ei varmasti paras mahdollinen poolopyörä olekaan.

Muodonmuutos poolopyöräksi tapahtui seuraavasti: Vaihteet poistettiin ja kippurasarvien tilalle vaihdettiin Bilteman suora ohjaustanko ja gripit sekä tuplajarrukahva. Penkki napattiin kasari-Peugeotista. Muut osat on alkuperäistä Gipiemme-gruppoa. Pyörä "pikasinkuloitiin" eli autotallista löytyneeseen Maillard Helicomatic -takapakkaan vaihdettiin ketjulinjalle 21-hampainen ratas. Etuhampaita löytyy 42 kpl. Etukiekossa on Etran muovilevystä väsätty suojus.

Kaiken kaikkiaan varsin opettavainen kokemus ensimmäiseksi projektiksi. Suurin jälkiviisaus on: ei välttämättä kannata maalauttaa runkoa vaikka ruma maali hilseilisi ja tarrat repsottaisi – niitä voi ainakin pyörää myydessä kutsua patinaksi. Alkuperäinen maali edustaa (kammottavanakin) jonkinlaista ajankuvaa – ja on alkuperäinen.



Kuvarasti 3.

Epävarmana rohkenen kokeilla, osuiko rastietsinnät oikeaan? Jäähallilta kohti Halkokaria - siitä Suntin ylittävän pyöräntiesillan huudeilta tämä arvaus.

 Mikäli osui oikeaan, tässä uusi arvuuttelu:
 

True Unique - luovaa pyöränrakentamista

VELOBerlin Film Award on avoin pyöräilyaiheisten lyhytelokuvien kisa. Kaikki finaaliin rankatut 20 pyöräilyleffaa ovat nähtävissä ja äänestettävissä täällä. Tuolta bongasin myös tämän True Unique -pätkän.Rungot ja osat ovat pääasiassa vanhoja, mutta niiden sekoittelusta keskenään syntyy aika luovia pyöräkapistuksia. Innostavaa katsottavaa!

Pyöräni: Redline urbis

Päräytellään fillariesittelyt käyntiin. Pyöräpojilta löytyi tällainen sopivaan tarjous hintaan. Takajarrun kerkisin jo raksia pois. Muutoin orkkis. Satula on aivan kamala BMX pivotal satula. Tolppaa käyn biltemasta metsästämässä ensihätään. Olisiko jollain jotain satulaa ylimääräisemä? Brooks ei ole ehkä oikea vaihtoehto tähän. Sunnuntaina nähdään miten suoriutuu pooloista.


Tätähän yritin kokkolalaisille yksivaihteella tyrkyttää mutta onneksi ei kelvannut kun tuli itselle tarve.

Off-Topic

Josko tällaiselle olisi tarvetta?

Täällä voisi keskustella vaikkapa (hissi)musiikista, urheilusta, leffoista, kirjoista, matkailusta, ruoasta, juomasta... Ja tietenkin politiikasta ja uskonnosta. Kaikesta, mitä päähän pälkähtää – ja mikä ei suoranaisesti liity fillareihin. Täällä voisi myös esim. jakaa lempilinkkejään.

Olisi mielenkiintoista nähdä mistä aiheista porukka on kiinnostunut ja mitä mieltä kaiken maailman asioista ollaan.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Video 10.3.-sessiosta



Elämäni ensimmäinen videoeditointi (iMovie) ja YouTube-postaus. No, liian pitkä tuosta ainakin tuli. Videojalustakiinnityshärpäkeviritteisellä iPhonella kuvattu. Jalusta oli oiva apu, zoomia kaipasin. Mukavaa hommaa niin kuvaaminen kuin editointikin eli harjoittelu jatkuu...

BTW, onhan kaikkien mielestä OK, että näitä meidän pooloiluvideoita ylipäätään laitetaan julkisesti töllättäväksi YouTubeen/Vimeoon tms.? Videonhan näyttää pystyvän määrittäämään myös yksityiseksi, jolloin sen saisi jakamalla vain cogkolalaisten nähtäville – edellyttää tosin katsojalta youtube-tiliä.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Poolokuvia viikonlopulta

Tässä siis näppäilemiäni otoksia sekä lauantailta, että sunnuntailta, mukana myös kuvia siitä kuinka meistä tuli julkkiksia. Odotellaan siis jännityksellä missä uutislähetyksessä loppukevennys näytetään.














Blogin kehittäminen

Viikonloppuna saatiin pooloilujen yhteydessä suullisena palautteena muutamia hyviä blogia koskevia kehitysideoita – jotka toteutettiin saman tien.
Tähän palautelankaan voitte antaa blogin rakennetta, sisältöä ja ulkoasua koskevaa kirjallista palautetta sekä kehitysideoita ym.

Pelipaita

Jottei pelipaidan valinta- ja hankintaprosessi menisi liian monimutkaiseksi päätimme äsken, että:

Jokainen hankkii itse haluamansa merkkisen, mallisen ja hintaisen MUSTAN, LYHYTHIHAISEN PIKEEPAIDAN (ja kiinnittää kangasmerkin vasemman käden puoleiseen rintamukseen).

Ne uudet pelaajat, jotka eivät ehtineet osallistua kangasmerkkikimppaan voinevat ostaa merkin tilaukseen osallistuneilta(?).



Sisäpooloa su 17.3.

Sisäpooloilu jatkuu Urheilutalolla viikon kuluttua eli sunnuntaina 17.3. klo 11-12 ja 13-14.

Tässä tuore maistiainen tämänpäiväisen session vauhdista ja vaarallisista tilanteista (onneksi ei käynyt kovin pahasti):












lauantai 9. maaliskuuta 2013

Pooloa su 10.3. klo 12-14

Tänään pooloiltiin Urheilutalolla historiallisen isolla eli 12 hengen porukalla. Kiitos kaikille mukana olleille! Homma jatkuu huomenna sunnuntaina samassa paikassa klo 12-14.

Liikkuvaa kuvaa pooloista





Tervehdys pooloveikot!

Etukäteisvaroituksena illan peleihin. MTV3:n toimittaja Outi soitti ja pyysi, voisivatko tehdä pienen kevennysjutun pyöräpoolosta uutisiin. Lupasin, että tokihan peleihin sopii tulla - paikan päällähän voi sitten ilmaista, jos ei kameran edessä halua keekoilla.

ps. Olin muistanut pooloajan väärin, joten en pääse tänään itse paikalle. Pitäkää lapa korkealla ja pinnat piukeina!

torstai 7. maaliskuuta 2013

H&M for brick lane bikes

Tänään on tullut myyntiin H&M for brick lane bikes mallisto eli muotipyöräilijälle vaatteita huokeaan hintaan. Saatavilla suomessa Helsingissä yhdestä myymälästä sekä postimyynnistä. Mallisto löytyy täältä.


keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kuvarasti 2

Vanha (=Pikiruukin autioitunut kasarmi):

Uusi:


Kuvarastiohjeet löytyy täältä.

Poolopyörä varastettu

Viime yönä pihasta katosi lukittu pooloista tuttu musta k*rvän jatke (BMW). Kannattaa näköjään olla varovainen vaikkei kuvittelis että talvella hirveästi pyöriä viedään. Saapahan hyvän syyn laittaa kunnon poolopyörä.

Lauantaina mennään siis ilmeisesti taas jupiterilla ja tulipahan harjoiteltua tänään fixillä ajamista.

Kangasmerkit

...ovat saapuneet – ja näyttävät mielestäni ihan hyviltä. Tuon ne lauantain pooloiluihin.

Se s**tanan sepeli

Kepari uutisoi erittäin mielenkiintoisesta aiheesta.

En tiennytkään, että kyseessä on noin paha ongelma. Viime kesänä tosin päätin, etten koskaan enää pyöräile kasibarin kakskaseilla mm. Elbaan kaljalle sitä perhanan soratietä pitkin. Se kaljareissu päättyi nimittäin tyhjään renkaaseen. Niin, siihen ja pirun repaleisiin renkaisiin.

Pyöräilijän huomioiminen jne.

Tatska

...istuisi aika kivasti selkään ja näyttäisi suht' messevältä! Ja voisi jopa toimia pelipaidan korvikkeena? Kimppa pystyyn? Kuka kyselee tarjoukset paljousalennuksilla?
Niin ja olisihan tuolla tilaa tatuoiduille sponsorilogoillekin...


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Sisävuorot

Lisää pähkäiltävää: Aika vähissä näyttää olevan Urheilutalon hallivuorot maaliskuun viikonloppuina. Tällaisia on vielä tällä hetkellä varattavissa:
- su 10.3. klo 11-14. Riittääkö peli-intoa kahdelle peräkkäiselle päivälle?
Sekä tunnin vuoroja seuraavasti:
- la 16.3. klo 11-12
- su 17.3. klo 11-12 ja 13-14 
EDIT: VARATTU MEILLE
- la 23.3. klo 11-12
- su 24.3. klo 11-12 ja 13-14
Viikollakin näyttää olevan iltaisin muutamia tunnin vuoroja vapaana.

Onko tunnin vuorossa järkeä? Pitäisikö noista varailla passeleita aikoja? Jos, niin mitkä ajat?

Varaustilanne näkyy täällä.

EDIT: Voidaan varailla aikoja tietysti yhdessäkin lauantaina, mutta miettikää vähän etukäteen mitkä ajat sopivat...


Pelipaita














Kangasmerkit tulevat todennäköisesti tällä viikolla, joten pikkuhiljaa pitäisi alkaa miettiä niille kiinnityspaikkoja. Siis mm. pelipaitoja. Tästähän oli sunnuntaina jo hieman puhettakin mutta homma jäi vähän vaiheeseen.

Pitäisi pähkäillä siis mm:

1. Otetaanko pikeepaita vai jokin muu? 
Väri? Materiaali; onko se esim. "teknistä" materiaalia kuten urheilupaidat?

2. Otetaanko myös pöksyt – esim. shortsit? 
Jos, niin minkälaiset: väri, materiaali, pituus?

3. Mistä kama hankitaan?
Ellokselta löytyy edullisia – ja myös isoja kokoja. Täällä on myös: t-paidat.fiJa täältä hommattiin T-paidat. No, netistähän löytyy muitakin ostopaikkoja vaikka kuinka ja paljon...
Ja sitten tietysti lisäksi Kokkolan vaatekaupat ja marketit. H&M:sta oli puhetta mutta kuten toisaalla jo itkeskelinkin niin meikäläisen kokoja sieltä ei taida löytyä(?).

4. Miten valinnat toteutetaan? 
Laittaako halukkaat ehdotuksiaan tänne nähtäväksi ja sitten äänestetään?
Valitaanko 1-2  hengen työryhmä joka hoitaa asian?
Tehdäänkö yhteinen ryhmämatka Kokkolan liikkeisiin?
Vai jotain muuta?

Kommentteja, ideoita ym., kiitos.

Kiekonsuoja









Jotain tällaista ajattelin itse värkätä. Ehkä.

Yritin väistellä parhaani mukaan suojan reiät ja viillot. Nippusiteet tai muut kiinnityshässäkäthän voi suihkia halutessaan spraymaalilla jos haluaa niitä piilotella.

Juhan eilen esittelemät näytepalat materiaalista vaikuttivat pinnaltaan epätasaisina hieman haastavilta tarrojen liimailuun. Mutta ehkä tarratoteutustakin voisi kuitenkin testata. Varsinkin Tuomaksen mainitsemasta vinyylitarrarullasta voisi kokeilla tuollaisia askarrella-paskarrella. Ja jos ei vörki niin eikun sapluunan tekoon ja sprayaamaan...

Ilmeisesti kennolevyä saa ainakin keltaisena ja tummansinisenä? Mustan vedin hatusta.

Sunnuntain kokemusteni perusteella länttään suojan kyllä kiinni myös takakiekkoon...

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Mallikasta menoa

Selailin vieroitusoireissa poolovideoita ja löysin tämän. Parhaita skabapätkiä, joita olen nähnyt. Vauhtia, taitavaa pelaamista ja ote on ammattimainen. Videota katsellessa tulin siihen tulokseen, että on pakko tehdä kirpparikierros. Mukaan saisi ainakin lähteä oikean käden jykevämpi hanska, vasempaan käteen jotain kevyempää ja asianmukaisempaa vaatetusta.

Lisäksi kun olen noita videoita nyt katsellut, niin eipä ole paljon bullhorneja näkynyt. En toisaalta ihmettele yhtään: Omien kokemusten jälkeen voin sanoa, ettei malli ole mitenkään ideaali lajiin. Painopiste on liian sivussa otteen ollessa vertikaalinen. Lisäksi jarru on liian kaukana, ja kiihyttely käynnistyy liian hitaasti tuosta otteesta. Ohjaustanko täytyy siis vaihtaa, vaikka toisaalta olisi kyllä aika ässää ostaa ihan reilusti vain toinen pyörä. Saisi customoida enemmänkin. 

Päätöksiä, päätöksiä.

Tässä pätkässä pelataan muuten pätevän näköisillä mailoilla. Pään alaosa on keskeltä hieman kapeampi ja siinä on pyöreä reikä. Voisin kuvitella, että pallon pyörittely sujuisi tuolla mallilla todella tehokkaasti.

Kuvia 3.3.2013 pooloista


 Täällä loput! Ottakaahan huomioon että melkein ensimmäinen kerta kun kuvaan mitään.

Pooloiluvinkki!















Helpon, edullisen ja tehokkaan skidailuapuvälineen teet sinkulamalliseen poolopyörääsi seuraavasti:
1. Katkaise pelin tiimellyksessä takakiekkosi pinna lyömällä kiekkoa voimakkaasti omalla mailallasi.
2. Kun tarvitset nopeaa pysähdystä pujotat vaan katkenneen pinnan pään täydessä vauhdissa ketjun lenkin läpi. Äkkipyssäys on varma – testattu on!

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Mallia kiekonsuojiksi.

Tällaiset kun jaksaisi taitella. Ollin idean mukaan tulostella vain sapluunat ja paria eriväristä spray maalia niin sehän on siinä.


perjantai 1. maaliskuuta 2013

DIY: tällainen siitä nyt sitten tuli

Kun kerran kaikkea pitää kokeilla paitsi kansantanhuja, niin sorvailin kokeeksi 60mm PEH-muovi umpiaihiosta lavan 4mm seinämällä.
Ja kun laskettelusauvat on vielä hakematta, piti varsi sitten jostain keksiä, katse osui hyllyllä lojuvaan katkenneeseen luistelusauvaan.

Hetkinen, siis eihän kukaan järkevä tee hiilikuitusauvasta poolomailaa. Nyt sitten kokeillaan kuinka kauan se kestää.
Tiedän miten hiihtosauvan saa poikki, enkä usko tämänkään kestävän, ainakin jos pelit paranee viimekerrasta.

Nähtäväksi jää minkälainen pelifiilis. Kevyt on ja saapahan poololle eliittileiman...

Tosi hottia!



Terveiset tällä kertaa Nurmon Prismasta. T-paitojen pyöräpoolo- ja fixiprintit taitavat oikeasti olla ensi kesän uusi musta...

Seuraavassa postauksessani kerron mm. viimeisimmistä kynsienhoitotrendeistä sekä annan keväisiä vinkkejä ihonhoitoon ja pooloilijan painonhallintaan.

KP24.fi



Täällä.